Tytöt polkivat jonkin matkaaeteenpäin kunnes saapuivat herttaisen näköiseen kylään.
- Mennään kysymään tuolta pojalta missä leirintäalue on, Juulia sanoi. He polkivat pojan luo ja pysähtyivät tämän eteen.
- Hei, olen Aino, ja tässä ystäväni Juulia. Etsimme leirintäaluetta, Aino sepitti pojalle.
- Daniel, poika vastasi ja kätteli molempia tyttöjä.

Juulia nosti pyöränsä lautalle ja siirsi sen yhteen kulmaan. Aino nosti pyöränsä perässä Juulian pyörän viereen. Tyttöjen vanhemmat vilkuttivat rannasta huolestuneesti kun lautta lähti liikkeelle.
- Pärjätkää! Ainon äiti Jaana huusi.
Aino vilkutti hymyillen takaisin. Kylmät väreet kipusivat kehossa. Tästä tulisi niin jännittävää! Aino ajatteli innoissaan ja istuutui lautan reunassa olevalle puupenkille. Parrakas tumma mies otti airolla vauhtia järven pohjasta ja hengitti syvään aina kun lautta liukui hiljaa eteenpäin.
- Vai lähtevät flikat Merenkulumalle fillaroimahan, mies sanoi.
- Kyllä, se on kuulemma mielenkiintoinen paikka, Juulia henkäisi.
- Mmm..Nii silitähä se nyt tuntuu, mutta orottappas ku saari on yöllä kuun valohas, nii siinä on mielenkiinto takanaha, mies naurahti kurkusta. Ainon sydän sykähti. Ehkä tämä ei ollutkaan niin hyvä idea...

Puolen tunnin kuluttua mies ohjasi lautan laiturille, jossa oli kyltti "Merenkulma". K kirjain oli kulunut sen verran, että näytti kuin kyltissä olisi lukenut "Merensulma", mutta tarkempaa katsottuna nimi oli oikea.
Tytöt nostivat pyörät pois lautalta ja kiittivät miestä.
- Tästä tulii kivaa! Juulia sanoi innoissaan. Aino hymähti ja polkaisi vauhtiin.